Kulttuurishokki

Ensimmäisten päivien aikana opeteltiin kaikenlaisia muodollisuuksia kuten puhuttelu-esittely-asia, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan on kaava, jolla ylempiarvoisia puhutellaan. Esimerkiksi kun menen juttelemaan alikersantin kanssa on minun toimittava näin: "Herra alikersantti, alokas Koivunen, käskystä paikalla?" tai mitä ikinä haluan korkeampiarvoiselle sanoa. Kun siirrymme seuraavaan palvelukseen, meille huudetaan minuutit kympistä lähtien. Käytävästä huudetaan "komppania" ja jokaisesta tuvasta menee mies ovelle kuuntelemaan ohjeet, miten toimitaan. Kun aikaa on viisi minuuttia, ei tuvasta saa enää poistua ja kolmosella pitää jo istua penkillä. Viimeinen minuutti ns. jäpitetään eli ollaan selkäsuorassa istumaasennossa ja katsotaan "paskarajaan" eli katonrajaan. Opettelimme myös liikkumaan muodossa ja kaikenlaisia käytännöntapoja, joita sotilaat tarvitsevat. Kuri on myös tärkeä osa koulutusta, sillä suuria massoja sotilaita pitää olla siirrettävissä. Meistä siis oltiin tekemässä robotteja!?

Ensimmäisten päivien aikana opettelimme aseen osat ja sen kokoamisen, harjoittelimme ampuma-asentoja ja aseotteita lähes tylsistymiseen asti. "Ase on tärkein asia armeijassa ja ilman sitä et ole mitään" tuntui olevan koko intin sisältö. Meidät opetetaan siis tappamaan! Nooh ei siinä mitään, hieman joutui miettimään arvojärjestyksiä uudelleen ja mietin jo sivariin vaihtoa tosissaan. Muutenkin ahdistava ilmapiiri ja tupakavereiden jutut alkoivat tuntua pahalta. En minä tänne kuulu.

P-kausi sisälsi paljon hienoja kokemuksia ja asioita, joita en nyt jaksa alkaa kirjoittamaan, vaan palautan lukijat nykyhetkeen, jossa olen ratkaissut mieltä painavat seikat. Olimme mm. metsäleirillä myrskyssä: -15 astetta ja kova tuuli. Siellä taistelimme kylmyyttä, janoa ja paskahätää (ilmaisen näinkin rumasti, jotta ymmärrätte ettei se ollut mikään pieni myyrä, joka puski) vastaan. Sissipaska ei todellakaan houkutellus ja kaiken lisäksi ei ollut paperia, paitsi minulla joka oli viisaana ottanut sitä mukaan, mutta tyhmänä jättänyt sen reppuun, joka on kuorma-auton lavalla sadan muun samanlaisen repun kanssa. Tästä ehkä joskus tarkemmin.

P-kausi eli peruskausi (opetellaan yksittäisen sotilaan perustaudot) läheni loppuaan ja eteen tuli valaviikonloppu. En halunnut tehdä valaa eettisistä (vai mitä lie ne ovat) syistäni sillä koin sen Raamatun vastaiseksi ja vääränlaiseksi tulkinnaksi. Valassa vannomme kaikkitietävän Jumalan nimeen palvelevamme Suomea ja sen puolustusvoimia yms. Siksi mielummin tein vain vakuutuksen. Sain pari hyvää keskustelua aikaan poikkeavuudestani, sillä vakuutuksen tekeminen on melko harvinaista ja usein sen tekevät vain kirkkoon kuulumattomat. Kerroin syyksi uskonnollisen epäkohdan.

Noo kuitenkin tämän jälkeen tuli eteen jatkovalinnat ja se miten kauan tulisin täällä olemaan ja mihin erikoistuisin. Halusin mahdollisimman nopeasti pois täältä. En halunnut johtajaksi, sillä armeijan johtajat ovat kaukana todellisista johtajista ja mielikuvasta hyvästä johtajasta. Johtajuuskoulutuksen voi lyhentää lauseeseen "Tee niin kuin minä sanon, älä niin kuin minä teen". Sotilaspoliisin haaveet taas jäivät karille kun kuulin ettei täällä voinut erikoistua sotakoiran koulutukseen. 9kk nakki olisi tiennyt etten voi mennä heti opiskelemaan ja ettei kesätöistä tulisi mitään. Huoltokomppaniasta suurin osa erikoistuu johtajiksi, kuljettajiksi, lääkintämiehiksi ja sotilaskeittäjiksi. Lisäksi b-miehistä tulee komentomiehiä, joita sitten sijoitetaan erilaisiin hanttihommiin. Näistä puolen vuoden miehiä ovat ainoastaan spadet (eli sotilaskeittäjät n.30 valitaan) ja kommarit (niitä selkävaivaisia suorittajia) eli mahdollisuus reilusta sadasta olisi todella pieni. Taktikoin hakupapereissa ja kerroin etten voi olla kuski sillä näköni on huono; en saa ajaa siviilissä kuorma-autoa ammatiksi ja että minulla on piikkikammo. Siitä todisteena pieni pyörtyminen rokotustilaisuuden jälkeen p-kaudella (hieman nolottaa). Joten muuta vaihtoehtoa ei olisi kuin sotilaskeittäjä. Ainakin panin hanttiin aina kun kysyttiin kiinnostusta johtohommista.

Valinta päivä lopulta koitti. Niitä jännitettiin monta päivää sillä ne piti saada tietoon jo perjantaina. Tänään on keskiviikko ja huomenna on edessä muutot, joten pian niiden pitäisi jo tulla. Oppitunnilla kerrottiin että 95% toiveista meni läpi, mutta 5% joutuu pettymään. Tuntui perhosia vatsassa ja olin melko varma paikastani spadena sillä muita haastatteluja ei ollut tullut. Toisaalta pelko AUK:iin (aliupseerikoulu=johtajaksi) joutumisesta oli. Yksi tupakaveri sai eilen varmistuksen jo keittäjän paikasta ja ihmettelin miksei minulle oltu sitten ilmoitetti. Lounaan jälkeen kuitenkin koimme ilon hetkiä kun haut oli julkaistu ilmoitustaululle. "Jääkäri Koivunen SAT sotilaskeittäjä" luki kohdallani ja hymy nousi korviin. 9.7 koittaisi kotiutuminen!!

Meillä on nyt metsäleiri menossa ja olen kasarmilla kirjoittelemassa tätä juttua. Eli olen siis vemuli eli vapautettu palveluksesta. Tänään on aamuja jäljellä 107 eli puoliväli lähestyy kovaa vauhtia. Olin tänään lääkärillä, sillä olen yskinyt viime perjantaista lähtien kovasti. Lääkäri totesi minulla olevan jonkin sortin viirus ja antoi antibioottikuurin kahdeksaksi päiväksi (loppuu juuri ennen QA:ta). Sain myös jotain lääkettä jolla saa räät pois poskionteloista ja sitten jotain kolmiosärkylääkettä joka saa yskimisen loppumaan. Sitä jos nappaa liikaa niin tulee kai seis olo. Lääkäri laitto että 1-2/päivä, mutta hoitaja sano että jos otan kaks niin oon viellä huomennakin tuiterissa. Noo mulla on huomenna vapautus ulkopalveluksessa eli ei tarvii vielä mennä metsään ja kaveri lupas evakuoida mut ylhäältä iltavahvarista niin eli eikös laiteta nappia naamaan vaan :D Iltavahvarissa siis katsotaan että kaikki ovat paikalla ja pidetään pieni tiedotustilaisuus.

Baah, olipas taas paljon juttua ja aika paljon selittelyks meni. Toivottavasti jaksatte lukea ja yritän vastuudessa saada tästä hitusen mielenkiintosempaa. Jos nyt vaikka sais sitten useammin kirjoitettua, kun on saanut asioita kahlattua.

Ilmoitti Vemuli-Samppa

I´m in the Army now.. Whoo´o oo in the Army.. now!

Astun Suomen puolustusvoimien palvelukseen yhdentenätoista päivänä tammikuuta, tietämättömänä mistään mitään saavun isän kyydillä Säkylään Huovirinteelle Porin Prikaatin porteista sisään. Meille oli annettu käsky saapua klo 16 mennessä, mutta olen hyvissä ajoin paikalla kaiken varalta ja saapahan ainakin hyvän punkkapaikan.
Portilla vastaan tulee mies, jolla on vasemmassa kädessä musta pohjainen tunnus, jossa on valkoisella kirjailtu SP. Sotilaspoliisi tiedän ja ajattelen tulevani samanlaiseksi joku päivä. Tarkoitus olisi päästä sotilaspoliisiksi ja erikoistua sotakoiran kouluttamiseen. Se olisi 9kk nakki ja puolella vuodella haluaisin päästä vaikka pioneerina, mutta jos vaikka sen koiran saisi lunastaa itselleen.

Punainen laukku roikkuu olalla kävellessäni ohjattuun suuntaan. Olen pakannut pari t-paitaa ja boksereita mukaan varmuuden vuoksi. Minut ohjataan yhdessä muiden tulevien varusmiesten kanssa luokkaan, jossa laukut tutkitaan huumekoirien avulla ja meiltä kerätään teräaseet pois. Täytämme jonkin kyselylomakkeen ja meidät ohjattaan omiin komppanioihin. ”Huoltokomppania”, luen ja pähkäilen, että onkohan sillä mitään merkitystä mihin komppaniaan menee jatkon suhteen. Niin ja olisikohan tupakavereina jotain tuttuja lukiosta tai vaikka Mellilästä ala-asteelta kun siellä viidennen luokan puoleen väliin olin. Minulle tuodaan jälleen uusi lappu ja kun olen sen täyttänyt minut ohjataan päällikön puheille. Kuulun kuulema 4. joukkueeseen, mitä lie tarkoittaa. Ai se on urheilujoukkue, hitsi niistä valitaan usein paljon aliupseereita, jotka joutuvat olemaan armeijassa vuoden.

Lopulta pääsen uuteen tupaan, joka sijaitsee kasarmin toisessa kerroksessa ja on ihan viimeinen tupa oikealla. Tupa numero 16 luen ja astun sisään. Ilokseni huomaan tuvassa olevan sama kaveri, jonka kanssa juttelin jonottaessa haastatteluun. Aliupseeri tenttaa muilta tietoa ja valitsen mukavalta näyttävän punkan. Korviin pistää alikin teitittely, sillä mehän olemme tulevia alokkaita ja hän on meidän esimies. Harmikseni ensimmäinen ihminen, johon tutustuin vaihtaakin tupaa, sillä hän on b mies. No ei voi mitään ja muut tupalaiset tuntuvat jotenkin sulkeutuneilta. Noo, huomenna se ruljanssi alkaa kun aloitamme armeijan tosissaan. Hmm herätys on kuulema jo klo 5:30 ja nukkumaan pitäisi mennä klo 22. Mitäköhän nukkumisesta tulee?!

Nämä mietteet ovat ensimmäiseltä päivältä ja ensimmäisiä kokemuksia, joita intti minulle antoi. Lähdin armeijaan tavallaan innokkaasti odottaen mukavaa kokemusta, kuitenkin takaraivossa ajatus pakkopullasta. Tärkeintä oli asennoitua oikein niin palvelus tulisi olemaan mukava.