Lomaillen

Otin viikon lomaa intistä, jotta pääsisin Ryttylään Raamattulomalle hoitamaan jälleen lapsia. Tämä vuosi oli kolmas peräkkäinen ja odotin mielenkiinnolla, että näen miten lapset ovat kasvaneet jälleen viime vuodesta. Kaverini armeijassa ilahtuivat suuresti kun kuulivat, että otin hösseliä (lomaa, joka siirtää kotiutumista) intissä. Ainakin tajusivat kuinka tärkeänä pidän "jotain kristillistä leiriä". Raamattulomalla ohjelmassa oli 4 tuntia päivässä lasten hoitoa ja muuten saimme olla melko vapaasti. Hengailimme siis porukalla ja nautimme kesäisistä säistä. Minulla oli kaksi 6 vuotiasta prinsessa tyttöä, samat kuin viime vuonna. Tulimme vuosi sitten hyvin toimeen ja halusimpa siis samat lapset uudelleen. Siinä ohessa hoidin tai oikeammin leikin muidenkin lasten kanssa. Meillä oli mm. hurja merirosvoseikkailu.

Viimeiseksi viikonlopuksi menin Pieksämäelle viettämään juhannusta kavereiden kanssa. Perjantai-iltana kävimme katsomassa kun kokko sytytettiin, ja kun paikallinen nuoriso ryyppäsi vesisateessa. Jea, en taaskaan ymmärrä miten suomalaiset saavat viinasta niin paljon iloa. Meno näytti nimittäin selväpäisestä aika nololta. Lauantaina mentiin porukalla grillailemaan jollekkin viihtyisälle järvenrannalle. Lissää kuvia löytynee naamiksesta. Meillä oli niin paljon ruokaa mukana, ettei läheskään kaikkea jaksettu syödä. Ilta-aurinko helli meitä aina yhteentoista asti ja hyttysetkään eivät olleet kovin aktiivisia. Järvivesi oli lämmintä ja minulla oli vielä uimahousut mukana, mutta en sitten kuitenkaan saanut mennyksi veteen asti. Ihanat grilliherkut kruunasi vaahtokarkit, joita yhdessä paistelimme nuotion hiilloksella. Totesimme ettei Väiski-vaahtokarkeista saanut läheskään yhtä hyviä nuotiolla, kuin näistä joita meillä tällä kertaa oli mukana. Päätin lopuksi vielä kokeilla, miten saan veden kiehumaan pahvimukissa ja hyvinhän se onnistui. Teimme oikein lihasopankin kun järvestä löytyi kuollut ötiäinen. Oli ihana juhannus ja muuten täysin ilman alkoholia ;)

Jee jee Jeesus Kristus

Elämä armeijassa onkin mennyt kiintoisaksi. Tupakaverit ovat alkaneet kutsumaan minua Isä-Samueliksi ja toisinaan olen Jeesuskin. Eli he ovat oppineet tuntemaan minua paremmin ja siinä samalla arvojani. Olimme erään viikon reilu kuukausi takaperin Camp Mauri nimisessä leirintäalueella, täällä armeijan alueella, ja teimme ruokaa koko ensimmäiselle jääkärikomppanialle. Nukuimme sitten kahdessa kontissa siellä (onneksi emme joutuneet telttoihin :D) niin että neljä nukkui toisessa ja kaksi toisessa. Viikon lopussa viimisenä yönä aloimme sitten puhua henkeviä väsyneen viikon jälkeen ja se johti siihen, että väittelimme lähes koko yön uskon asioista. Itse asiassa väittelymme koostui niin että kaverit kyselivät minulta asioita ja vastailin heille parhaani mukaan. Keskustelu oli välillä hyvin kiivasta ja muut kolme eivät voineet ymmärtää miten ajattelin asioista ja pitivät minua ihan sekopäisenä ja tynnyrissä kasvaneena. Tunsin oikein henkivaltojen hyökänneen kimppuuni kun he pilkkasivat. Kuitenkin sisimmässäni oli rauha.
1.Kor. 1:18 "Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima."
Apt 18:4 "Joka sapattina Paavali kävi keskusteluja synagogassa ja koetti taivuttaa uskoon sekä juutalaisia että kreikkalaisia. (jae 6) mutta juutalaiset väittivät herjaten vastaan.."
Raamattu siis antaa vastaukset mitä odottaman pitää. Vaikka väittelin ja kerroin että maailman synty sattumalta on matemaattisesti katsoen mahdottomuus ja että Darwin kumosi omat oppinsa ennen itsemurhaansa niin se ei saanut muita moksiskaan. Toisaalta Jack Nicholson ilmaisee hyvin väittelyn merkityksen. Se menee kutakuinkin näin: Vaikka voittaisit väittelyssä toisen, se ei osoita että olet oikeassa, vaan että olet parempi väittelemään. Totuutta emme voi muutta ja kun väittelemme niin toisen on vaikeampi silloin hyväksyä asioita kun tarraa tiukemmin omiin väitteisiinsä. Lue esimerkiksi vaikka nettikeskusteluiden väittelyjä, joissa loppujen lopuksi ei viedä asioita eteen päin ollenkaan. Väittelymme päättyi kuitenkin mielestäni onnellisesti, sillä kysyin että eikö elämässä tärkeintä ole kuitenkin olla onnellinen, kun nykyään ollaan niin vapaamielisiä (esim. kirkko-homot), joten eikö heidänkin tulisi sallia minun uskoni. He nimittäin päättivät käännyttää minut "takaisin järkiin". Kaveri totesi vain että hyvä pointti ja nukahdimme.

Tuo ilta oli minulle ikään kuin sellainen hengellinen herättäjä ja koin jälleen jonkinsortin hengellistä heräämistä voimakkaammin. Tietenkin kavereiden argumentit saivat minut ajattelemaan asioita ja kyseenalaistamaan, mutta seuraavana päivänä töissä Isä todisti minulle Jumalan ihmeteoista, joita oli kuullut illan kokouksessa. Aika mieletöntä, sillä sain juuri niihin asioihin vastauksia, joita olin miettinyt. Ei elämä voi olla yhtä sattumaa, sillä tätä tapahtuu jatkuvasti. Tietenkin kavereillani löytyisi tähän joku tieteellispsykologinen selitys :D

Tästä seurasi että sain kuunnella kaikenlaista pilkkaa jatkossa omasta uskosta. Tälläinen pilkka tuntui kuitenkin paremmalta, kun suoraan minuun syyllistynyt, sillä tiesin että on vain hyvä kun muut joutuvat miettimään mihin oikein uskovat. Kuulinkin tässä viime viikolla eräältä ystävältä millainen suhde hänellä on yhteen tupakaveriini ja että tämä tupakaveri on miettinyt yhdessä toisen ei uskovan kaverin kanssa viikonloppuna uskonasioita. Kiitos Herralle.

Armeijassa ei ole muuten tapahtunut juuri mitään. Viikot ollaan kasarmilla tehty pienia nakkeja ja odoteltu lomia. Olen lukenut muutaman kirjan ja ainoana varsinaisena hommana on ollut maastoruokailuastioiden palautus. Ensimmäinen kaverikin kotiutui jo ja meidän alikersanttimmekin juuri. Nyt emme käytännössä tee muuta kuin nukumme päivät ja illat katsomme jalkapallon mm-kisoja. Meillä on tuvan ovi ja valot kiinni, vaikka ei periaatteessa saisi, mutta kaikki ovat jo tottuneet siihen, joten olemme kai hieman jo niin sanotusti gonahtaneet.

Nakkikone

Taas on tapahtunut ja kaikenlaista. Viime viikonloppuna armeijan palveluksesta tuli suoritettua jo puolet ja tänään aamuja olisi vielä jaksettavana 88. Mutta mielenkiintoisempaa on, että sain sotilaskeittäjäkurssin suoritettua ja torstaina kuulin että muutto 1.JK:hon olisi tulossa. Aluksi uutinen tuntui huonolta, mutta kun sulattelin sitä hetken ajattelin uusien ihmisten ehkä hieman piristävän. Tietenkin tämä jo p-kauden tuvasta tullut "hankala" kaveri tuli mukaan, mutta nykyään hänkin tuntuu jo mukavammalta. Meitä lähti 7 henkilöä ja kyselimme mitä hommia meille on tulossa ja millainen paikka tämä uusi on. Saimme tietää seuraavaa:
1.JK:sta valmistuu vuosittain rauhanturvaamis tehtäviin suuntautuvia sotilaita, joten harjoitukset ovat paljon rankempia. Muun muassa heillä oli 80km marssi kolmeen päivään ja taukoja 5 tuntia. Emme siis pysyisi näiden valiosotilaiden mukana. Ensimmäiseen jääkärikomppaniaan on myös haut (jotka itseasiassa alkavat juuri nyt saapumiserällä 2/10) eli tänne ei pääse kuka tahansa. Porin prikaatin 1.JK on myös ilmeisesti ainoa tälläinen Suomessa, joten hakijoita tulee ympäri Suomea.
Tästä voin siis tehdä yhteenvedon että tämä nakkimme on joko todella hyvä eli siis helppo ja mukava, tai umpi surkea eli joudumme pyristelemään mukana ja hikoilemaan. Kuitenkin todennäköisempää on ensimmäinen.

Aamulla sitten pakkasimme kamamme HK:ssa, kun muut valmistautuivat viikon metsäleiriin. Hieman kavereille vitsailimme onnea metsään ja huhujen perusteella olimme hymyissä suin uudesta nakista. Ilmoitimme vääpelille muutosta ja löysimme uuden tupamme 1.JK:sta mukavan toimistoaliupseerin avustuksella. Jouduin vaihtamaan nyt yläpunkkaan, kun alapetejä ei ollut vapaita, mutta eiköhän siinäkin olonsa kotoisaksi tunne. Tupamme ja kasarmimme on onneksi lähempänä kaikkea (ruokalaa, sotilaskotia ja kuntotaloa) niin jos sitä tulisi enemmän urheiltuakkin.
Aamupäivän kyselimme toimistohuuhaalta kaikenlaisia käytännönasioita uudesta komppaniastamme. Mies vaikutti mukavalta ja rennolta, ja saimme kuulla hienoja uutisia; kaikki loput viikonloput ovat vapaita ja lomille päästään ylensä jo klo 13.30, jollei toisin määrätä. Myöhemmin haimme varusvarastolta läjän petivaatteita tulevia hakijoita varten ja jaamme niitä tässä illan myötä, kun tänne saapuu innokkaita nuoria. Iltapäivän nukuimme päivälliseen asti ja nyt vuorotellen pareittain jaamme noita vaatteita. Tiedä sitten mitä huominen tuo tullessaan. Baah, onpas kömpelöä tekstiä tänään :<

Kulttuurishokki

Ensimmäisten päivien aikana opeteltiin kaikenlaisia muodollisuuksia kuten puhuttelu-esittely-asia, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan on kaava, jolla ylempiarvoisia puhutellaan. Esimerkiksi kun menen juttelemaan alikersantin kanssa on minun toimittava näin: "Herra alikersantti, alokas Koivunen, käskystä paikalla?" tai mitä ikinä haluan korkeampiarvoiselle sanoa. Kun siirrymme seuraavaan palvelukseen, meille huudetaan minuutit kympistä lähtien. Käytävästä huudetaan "komppania" ja jokaisesta tuvasta menee mies ovelle kuuntelemaan ohjeet, miten toimitaan. Kun aikaa on viisi minuuttia, ei tuvasta saa enää poistua ja kolmosella pitää jo istua penkillä. Viimeinen minuutti ns. jäpitetään eli ollaan selkäsuorassa istumaasennossa ja katsotaan "paskarajaan" eli katonrajaan. Opettelimme myös liikkumaan muodossa ja kaikenlaisia käytännöntapoja, joita sotilaat tarvitsevat. Kuri on myös tärkeä osa koulutusta, sillä suuria massoja sotilaita pitää olla siirrettävissä. Meistä siis oltiin tekemässä robotteja!?

Ensimmäisten päivien aikana opettelimme aseen osat ja sen kokoamisen, harjoittelimme ampuma-asentoja ja aseotteita lähes tylsistymiseen asti. "Ase on tärkein asia armeijassa ja ilman sitä et ole mitään" tuntui olevan koko intin sisältö. Meidät opetetaan siis tappamaan! Nooh ei siinä mitään, hieman joutui miettimään arvojärjestyksiä uudelleen ja mietin jo sivariin vaihtoa tosissaan. Muutenkin ahdistava ilmapiiri ja tupakavereiden jutut alkoivat tuntua pahalta. En minä tänne kuulu.

P-kausi sisälsi paljon hienoja kokemuksia ja asioita, joita en nyt jaksa alkaa kirjoittamaan, vaan palautan lukijat nykyhetkeen, jossa olen ratkaissut mieltä painavat seikat. Olimme mm. metsäleirillä myrskyssä: -15 astetta ja kova tuuli. Siellä taistelimme kylmyyttä, janoa ja paskahätää (ilmaisen näinkin rumasti, jotta ymmärrätte ettei se ollut mikään pieni myyrä, joka puski) vastaan. Sissipaska ei todellakaan houkutellus ja kaiken lisäksi ei ollut paperia, paitsi minulla joka oli viisaana ottanut sitä mukaan, mutta tyhmänä jättänyt sen reppuun, joka on kuorma-auton lavalla sadan muun samanlaisen repun kanssa. Tästä ehkä joskus tarkemmin.

P-kausi eli peruskausi (opetellaan yksittäisen sotilaan perustaudot) läheni loppuaan ja eteen tuli valaviikonloppu. En halunnut tehdä valaa eettisistä (vai mitä lie ne ovat) syistäni sillä koin sen Raamatun vastaiseksi ja vääränlaiseksi tulkinnaksi. Valassa vannomme kaikkitietävän Jumalan nimeen palvelevamme Suomea ja sen puolustusvoimia yms. Siksi mielummin tein vain vakuutuksen. Sain pari hyvää keskustelua aikaan poikkeavuudestani, sillä vakuutuksen tekeminen on melko harvinaista ja usein sen tekevät vain kirkkoon kuulumattomat. Kerroin syyksi uskonnollisen epäkohdan.

Noo kuitenkin tämän jälkeen tuli eteen jatkovalinnat ja se miten kauan tulisin täällä olemaan ja mihin erikoistuisin. Halusin mahdollisimman nopeasti pois täältä. En halunnut johtajaksi, sillä armeijan johtajat ovat kaukana todellisista johtajista ja mielikuvasta hyvästä johtajasta. Johtajuuskoulutuksen voi lyhentää lauseeseen "Tee niin kuin minä sanon, älä niin kuin minä teen". Sotilaspoliisin haaveet taas jäivät karille kun kuulin ettei täällä voinut erikoistua sotakoiran koulutukseen. 9kk nakki olisi tiennyt etten voi mennä heti opiskelemaan ja ettei kesätöistä tulisi mitään. Huoltokomppaniasta suurin osa erikoistuu johtajiksi, kuljettajiksi, lääkintämiehiksi ja sotilaskeittäjiksi. Lisäksi b-miehistä tulee komentomiehiä, joita sitten sijoitetaan erilaisiin hanttihommiin. Näistä puolen vuoden miehiä ovat ainoastaan spadet (eli sotilaskeittäjät n.30 valitaan) ja kommarit (niitä selkävaivaisia suorittajia) eli mahdollisuus reilusta sadasta olisi todella pieni. Taktikoin hakupapereissa ja kerroin etten voi olla kuski sillä näköni on huono; en saa ajaa siviilissä kuorma-autoa ammatiksi ja että minulla on piikkikammo. Siitä todisteena pieni pyörtyminen rokotustilaisuuden jälkeen p-kaudella (hieman nolottaa). Joten muuta vaihtoehtoa ei olisi kuin sotilaskeittäjä. Ainakin panin hanttiin aina kun kysyttiin kiinnostusta johtohommista.

Valinta päivä lopulta koitti. Niitä jännitettiin monta päivää sillä ne piti saada tietoon jo perjantaina. Tänään on keskiviikko ja huomenna on edessä muutot, joten pian niiden pitäisi jo tulla. Oppitunnilla kerrottiin että 95% toiveista meni läpi, mutta 5% joutuu pettymään. Tuntui perhosia vatsassa ja olin melko varma paikastani spadena sillä muita haastatteluja ei ollut tullut. Toisaalta pelko AUK:iin (aliupseerikoulu=johtajaksi) joutumisesta oli. Yksi tupakaveri sai eilen varmistuksen jo keittäjän paikasta ja ihmettelin miksei minulle oltu sitten ilmoitetti. Lounaan jälkeen kuitenkin koimme ilon hetkiä kun haut oli julkaistu ilmoitustaululle. "Jääkäri Koivunen SAT sotilaskeittäjä" luki kohdallani ja hymy nousi korviin. 9.7 koittaisi kotiutuminen!!

Meillä on nyt metsäleiri menossa ja olen kasarmilla kirjoittelemassa tätä juttua. Eli olen siis vemuli eli vapautettu palveluksesta. Tänään on aamuja jäljellä 107 eli puoliväli lähestyy kovaa vauhtia. Olin tänään lääkärillä, sillä olen yskinyt viime perjantaista lähtien kovasti. Lääkäri totesi minulla olevan jonkin sortin viirus ja antoi antibioottikuurin kahdeksaksi päiväksi (loppuu juuri ennen QA:ta). Sain myös jotain lääkettä jolla saa räät pois poskionteloista ja sitten jotain kolmiosärkylääkettä joka saa yskimisen loppumaan. Sitä jos nappaa liikaa niin tulee kai seis olo. Lääkäri laitto että 1-2/päivä, mutta hoitaja sano että jos otan kaks niin oon viellä huomennakin tuiterissa. Noo mulla on huomenna vapautus ulkopalveluksessa eli ei tarvii vielä mennä metsään ja kaveri lupas evakuoida mut ylhäältä iltavahvarista niin eli eikös laiteta nappia naamaan vaan :D Iltavahvarissa siis katsotaan että kaikki ovat paikalla ja pidetään pieni tiedotustilaisuus.

Baah, olipas taas paljon juttua ja aika paljon selittelyks meni. Toivottavasti jaksatte lukea ja yritän vastuudessa saada tästä hitusen mielenkiintosempaa. Jos nyt vaikka sais sitten useammin kirjoitettua, kun on saanut asioita kahlattua.

Ilmoitti Vemuli-Samppa

I´m in the Army now.. Whoo´o oo in the Army.. now!

Astun Suomen puolustusvoimien palvelukseen yhdentenätoista päivänä tammikuuta, tietämättömänä mistään mitään saavun isän kyydillä Säkylään Huovirinteelle Porin Prikaatin porteista sisään. Meille oli annettu käsky saapua klo 16 mennessä, mutta olen hyvissä ajoin paikalla kaiken varalta ja saapahan ainakin hyvän punkkapaikan.
Portilla vastaan tulee mies, jolla on vasemmassa kädessä musta pohjainen tunnus, jossa on valkoisella kirjailtu SP. Sotilaspoliisi tiedän ja ajattelen tulevani samanlaiseksi joku päivä. Tarkoitus olisi päästä sotilaspoliisiksi ja erikoistua sotakoiran kouluttamiseen. Se olisi 9kk nakki ja puolella vuodella haluaisin päästä vaikka pioneerina, mutta jos vaikka sen koiran saisi lunastaa itselleen.

Punainen laukku roikkuu olalla kävellessäni ohjattuun suuntaan. Olen pakannut pari t-paitaa ja boksereita mukaan varmuuden vuoksi. Minut ohjataan yhdessä muiden tulevien varusmiesten kanssa luokkaan, jossa laukut tutkitaan huumekoirien avulla ja meiltä kerätään teräaseet pois. Täytämme jonkin kyselylomakkeen ja meidät ohjattaan omiin komppanioihin. ”Huoltokomppania”, luen ja pähkäilen, että onkohan sillä mitään merkitystä mihin komppaniaan menee jatkon suhteen. Niin ja olisikohan tupakavereina jotain tuttuja lukiosta tai vaikka Mellilästä ala-asteelta kun siellä viidennen luokan puoleen väliin olin. Minulle tuodaan jälleen uusi lappu ja kun olen sen täyttänyt minut ohjataan päällikön puheille. Kuulun kuulema 4. joukkueeseen, mitä lie tarkoittaa. Ai se on urheilujoukkue, hitsi niistä valitaan usein paljon aliupseereita, jotka joutuvat olemaan armeijassa vuoden.

Lopulta pääsen uuteen tupaan, joka sijaitsee kasarmin toisessa kerroksessa ja on ihan viimeinen tupa oikealla. Tupa numero 16 luen ja astun sisään. Ilokseni huomaan tuvassa olevan sama kaveri, jonka kanssa juttelin jonottaessa haastatteluun. Aliupseeri tenttaa muilta tietoa ja valitsen mukavalta näyttävän punkan. Korviin pistää alikin teitittely, sillä mehän olemme tulevia alokkaita ja hän on meidän esimies. Harmikseni ensimmäinen ihminen, johon tutustuin vaihtaakin tupaa, sillä hän on b mies. No ei voi mitään ja muut tupalaiset tuntuvat jotenkin sulkeutuneilta. Noo, huomenna se ruljanssi alkaa kun aloitamme armeijan tosissaan. Hmm herätys on kuulema jo klo 5:30 ja nukkumaan pitäisi mennä klo 22. Mitäköhän nukkumisesta tulee?!

Nämä mietteet ovat ensimmäiseltä päivältä ja ensimmäisiä kokemuksia, joita intti minulle antoi. Lähdin armeijaan tavallaan innokkaasti odottaen mukavaa kokemusta, kuitenkin takaraivossa ajatus pakkopullasta. Tärkeintä oli asennoitua oikein niin palvelus tulisi olemaan mukava.

Rio de Janeiro

Jätimme sateisen Ilhan taaksemme toivoen Rion olevan aurinkoisempi paikka. Rion bussiasemalla otimme taksin Copacabanassa sijaitsevaan hostelliin, sillä yleisillä on vaarallista ja huomattavasti hitaampaa kulkea. Heti ensi kättelyssä hostellin väki ja erityisesti respan porukka osottautui läpimäksi ja huumoristiseksi. Olimme siis hyvin tervetulleita tähän uuteen paikkaan. Hostellin sijainti on erinomainen, sillä kaikki on ihan sen lähellä: metro, kauppoja, ranta yms.

Purettuamme tavarat lähdimme etsimään metroasemaa päästäksemme keskustaan. Asemalla koin mukavan yllätyksen, kun eräs nainen tuli auttamaan meitä metroilun kanssa ja hän innostui juttelemaan kanssani. Nainen oli jonkin sortin lakihenkilö liekö asianajaja ja oli menossa myös keskustaan töihin. Puhuimme koko matkan kaikenlaista ja hän oli kiinnostunut Suomesta ja sen eroista Brasiliaan. Keskustassa shoppasimme hieman vaatteita ja kävimme syömässä. Lähdimme kuitenkin sadetta pakoon ja metroilimme hostellille.

Toisena päivänä päätimme ottaa Day tripin. Se sisälsi kaikki Rion kuuluisimmat nähtävyydet, kuten Kristuspatsas, Maracanã-stadionin hall of fame, sambakatu, Rio de Janeiron katedraali ja Sokeritoppavuori.

Kristuspatsaan luona oli pilviä ja selkeämämpiä kuvia täytyi hetken odottaa. "Corcovadovuorella sijaitseva patsas on 38 metriä korkea", kertoo oppaamme, joka selittää meille kaiken englanniksi.
Patsaan luona on paljon ihmisiä ja turisti puoteja, mutta emme suuremmin jaksa innostua shoppailemaan.

Maracanã-stadionin hall of famessa on lattialla laattoja, joissa on kuuluisien brassifutispelaajien jalanjäljet. Bongasin sieltä mm. Ronaldon. Kävimme kyselemässä myös hieman jalkapallo -tuotteita fanikojusta. Mukaan taisi tarttua suuri lippu ja viiri.

Sambakatu oli tyhjä nyt mutta karnevaaliaikaan siellä riittää kuhinaa sillä kadun oikealla ja vasemmalla puolella on katsomoja ja aitioita, joihin myydään kalliita lippuja samba-aikaan.

Katedraali on kaunis ja erilainen kirkko Riossa. Sisällä ikkunoissa oli upeat värikkäät koristukset ja kirkosta huokui mukava tunnelma.

Viimeiseksi jatkoimme kiertueen viimeiseen kohteeseen eli Sokeritoppavuorille. Vuorilla oli sumuista ja meille tarjottiin mahdollisuutta ottaa liput ja tulla jokin toinen päivä uudestaan vuorille, mutta päätimme mennä samantien. Osittain siksi, että ryhmämme oli mukava ja tutustuimme parin henkilön kanssa, toisaalta emme olisi jaksaneet/osanneet sinne omin voimin.
Vuorelle mentiin sellasella köysiradalla ja ensin ensimmäiselle ja sitten toiselle vuorelle. Ensimmäisellä vuorella näkyi paljon pienen pieniä ihastuttavia apinoita.

Sade pilasi tavallaan pari päivää viidestä kauniista, mutta turistikiertuepäivä ja eräs toinen päivä olivat aurinkoisia. Tuona toisena päivänä menimme rannalle, joka oli täynnä ihmisiä. Hieman oli tottumista Ilhaan verrattuna sillä rannalla kiersi todella monia kauppiaita, jotka huusivat osta sitä tai tätä. Auringon oton jälkeen menimme takaisin hostellille ja juttelimme respan tytön kanssa joka ehdotti meille vesiputousta ja chinas viewiä. Päätimme samantien mennä sinne porukalla.

Ajelimme ensin bussilla himppasen huti ja sitten kävelimme itsemme uuvuksiin ja löysimme vesiputouksen. Kävin siellä ainoana uimassa, sillä olin jättänyt pelkät uimashortsit jalkaan ja jatkoimme tälle näköalapaikalle. Illemmalla selvittyämme pois vuorelta menimme yhdessä syömään johonkin paikalliseen ravintolaan.

Viimeisenä päivänä shoppailimme viimeiset tuliaiset ja löysimme subway ravintolan. Pakko sitä oli kokeilla sillä halusimme tietää oliko ruoka samanlaista kuin suomessa ja subiruokaa oli jo ikävä. Jätimme hyvästit ja yhteystiedot hostellin ihmisille ja aloitimme paluumatkan takaisin kylmään Suomeen.

Matka Provetalle ja takaisin

Aamulla joskus kahtakymmentä vaille 12 lähdettiin kohti Proveta-nimistä kylää (linkki). Reitin alku oli tuttu, sillä olimme kulkeneet sitä reittiä aiemmin haaraumakohdasta oikealle. Nyt siis menimme vasemmalle ja nousimme vuoren yli.. Oli siinä nousua vaikka suoraan ylös ei kuitenkaan kiivetty. Ylhäällä oli suht samanlaista "viidakkoa" muuten paitsi ananaksia oli ehkä hieman enemmän. Polku lasheutui hieman alaspäin ja tasaantui, jolloin maasto muuttui safarimaisemmaksi ja ympärillämme avartuivat huikaisevan kauniit näköalat. Polulta katsottuna vasemmalle vuori laski jyrkästi alas ja laaksossa sekä toisen puolen rinteillä kasvoi paljon erilaisia palmuja sekä puita, joissa oli värikkäitä kukkia. Kuljettuamme parisataa metriä eteenpäin edessämme avautui meri, sekä määränpäämme Proveta.

Laskeuduimme jyrkkää polkua alas kyjän laidalle ja tuumimme miten köyhältä alue näyttikään. Kuitenkin kun etenimme kohti rantaa alkoi selvitä, etteivät talot olleetkaan pidemmänpäälle ränsistyneitä vaan ennemminkin päinvastoin uusia taidokkaasti rakennettuja taloja seisoi "aukion" ympärillä. Kuljettuamme kylän läpi tulimme rannalle, jonka hiekka oli vaaleaa, rantaviiva pitkä ja lähes ainoita rannalla oleskelijoita olivat mustat korppikotkat :P Rannalla katsoimme kelloa joka ilmoitti matkaan kuluneeksi ajaksi tunnin ja 20 minuuttia. Erään katsomamme opastekartan mukaan matkan oli tarkoitus kestää 2,5 tuntia per suunta. Kuljimme siis mekoista vauhtia.

Rannalla heitimme uikkarit päälle, uimalasit päähän ja juoksimme suuriin aaltoihin. Aallot olivat tosissaan korkeita ja nautimme niiden voimasta suunnattomasti. Auringosta emme tosin saaneet juurikaan nauttia. Kymmenen ja parinkymmenen metrin päässä rannasta aallot olivat parhaillaan. Niihin verrattuna Yyterin aallot tuulisella säällä ovat laimeita laineita. Uituamme noin 45 minuuttia saimme oikein ison ja voimakkaan aallon, jonka jälkeen huomasin hukanneeni uimalasini. Lopetimme uimisen ja menimme rannalle haalealle kolalle, samalla valmistautuen lähtemään takaisin majapaikkaamme. Arvioimme aaltojen harjan ja pohjan väliseksi maksimi korkeudeksi noin 2,5 metriä. Nam!!

Paluumatka olikin haasteellinen, sillä vettä oli satanut hieman ja savinen polku oli liukas kiivetä ylös. Kiivettyämme huipulle tuumailimme olevan parasta jos alkaisimme käydä taas lenkillä.. :D Alamäkeä oli melko mukava hypähdellä eteenpäin ja taitoimmekin matkan nopeasti. Lähes alhaalla törmäsimme lähes metrin mittaiseen vihreään käärmeeseen, joka oli saalistamassa 5 cm pitkää heinäsirkkamaista ötökkää. Käärme väisti puskaan odotettuamme pari minuuttia. "Lähti kun käärme puskaan," todettiin. Päästyämme lähirannalle huomasimme aikaa kuluneen vain tunnin. Eikä retkeä, ettei jotain sattuisi. Samppa potkaisi pikkuvarpaankyntensä lähes irti parisataa metriä ennen majapaikkaamme. Kyseistä selkkausta vaille onnistunut päivä.