Jee jee Jeesus Kristus

Elämä armeijassa onkin mennyt kiintoisaksi. Tupakaverit ovat alkaneet kutsumaan minua Isä-Samueliksi ja toisinaan olen Jeesuskin. Eli he ovat oppineet tuntemaan minua paremmin ja siinä samalla arvojani. Olimme erään viikon reilu kuukausi takaperin Camp Mauri nimisessä leirintäalueella, täällä armeijan alueella, ja teimme ruokaa koko ensimmäiselle jääkärikomppanialle. Nukuimme sitten kahdessa kontissa siellä (onneksi emme joutuneet telttoihin :D) niin että neljä nukkui toisessa ja kaksi toisessa. Viikon lopussa viimisenä yönä aloimme sitten puhua henkeviä väsyneen viikon jälkeen ja se johti siihen, että väittelimme lähes koko yön uskon asioista. Itse asiassa väittelymme koostui niin että kaverit kyselivät minulta asioita ja vastailin heille parhaani mukaan. Keskustelu oli välillä hyvin kiivasta ja muut kolme eivät voineet ymmärtää miten ajattelin asioista ja pitivät minua ihan sekopäisenä ja tynnyrissä kasvaneena. Tunsin oikein henkivaltojen hyökänneen kimppuuni kun he pilkkasivat. Kuitenkin sisimmässäni oli rauha.
1.Kor. 1:18 "Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima."
Apt 18:4 "Joka sapattina Paavali kävi keskusteluja synagogassa ja koetti taivuttaa uskoon sekä juutalaisia että kreikkalaisia. (jae 6) mutta juutalaiset väittivät herjaten vastaan.."
Raamattu siis antaa vastaukset mitä odottaman pitää. Vaikka väittelin ja kerroin että maailman synty sattumalta on matemaattisesti katsoen mahdottomuus ja että Darwin kumosi omat oppinsa ennen itsemurhaansa niin se ei saanut muita moksiskaan. Toisaalta Jack Nicholson ilmaisee hyvin väittelyn merkityksen. Se menee kutakuinkin näin: Vaikka voittaisit väittelyssä toisen, se ei osoita että olet oikeassa, vaan että olet parempi väittelemään. Totuutta emme voi muutta ja kun väittelemme niin toisen on vaikeampi silloin hyväksyä asioita kun tarraa tiukemmin omiin väitteisiinsä. Lue esimerkiksi vaikka nettikeskusteluiden väittelyjä, joissa loppujen lopuksi ei viedä asioita eteen päin ollenkaan. Väittelymme päättyi kuitenkin mielestäni onnellisesti, sillä kysyin että eikö elämässä tärkeintä ole kuitenkin olla onnellinen, kun nykyään ollaan niin vapaamielisiä (esim. kirkko-homot), joten eikö heidänkin tulisi sallia minun uskoni. He nimittäin päättivät käännyttää minut "takaisin järkiin". Kaveri totesi vain että hyvä pointti ja nukahdimme.

Tuo ilta oli minulle ikään kuin sellainen hengellinen herättäjä ja koin jälleen jonkinsortin hengellistä heräämistä voimakkaammin. Tietenkin kavereiden argumentit saivat minut ajattelemaan asioita ja kyseenalaistamaan, mutta seuraavana päivänä töissä Isä todisti minulle Jumalan ihmeteoista, joita oli kuullut illan kokouksessa. Aika mieletöntä, sillä sain juuri niihin asioihin vastauksia, joita olin miettinyt. Ei elämä voi olla yhtä sattumaa, sillä tätä tapahtuu jatkuvasti. Tietenkin kavereillani löytyisi tähän joku tieteellispsykologinen selitys :D

Tästä seurasi että sain kuunnella kaikenlaista pilkkaa jatkossa omasta uskosta. Tälläinen pilkka tuntui kuitenkin paremmalta, kun suoraan minuun syyllistynyt, sillä tiesin että on vain hyvä kun muut joutuvat miettimään mihin oikein uskovat. Kuulinkin tässä viime viikolla eräältä ystävältä millainen suhde hänellä on yhteen tupakaveriini ja että tämä tupakaveri on miettinyt yhdessä toisen ei uskovan kaverin kanssa viikonloppuna uskonasioita. Kiitos Herralle.

Armeijassa ei ole muuten tapahtunut juuri mitään. Viikot ollaan kasarmilla tehty pienia nakkeja ja odoteltu lomia. Olen lukenut muutaman kirjan ja ainoana varsinaisena hommana on ollut maastoruokailuastioiden palautus. Ensimmäinen kaverikin kotiutui jo ja meidän alikersanttimmekin juuri. Nyt emme käytännössä tee muuta kuin nukumme päivät ja illat katsomme jalkapallon mm-kisoja. Meillä on tuvan ovi ja valot kiinni, vaikka ei periaatteessa saisi, mutta kaikki ovat jo tottuneet siihen, joten olemme kai hieman jo niin sanotusti gonahtaneet.