Astun Suomen puolustusvoimien palvelukseen yhdentenätoista päivänä tammikuuta, tietämättömänä mistään mitään saavun isän kyydillä Säkylään Huovirinteelle Porin Prikaatin porteista sisään. Meille oli annettu käsky saapua klo 16 mennessä, mutta olen hyvissä ajoin paikalla kaiken varalta ja saapahan ainakin hyvän punkkapaikan.
Portilla vastaan tulee mies, jolla on vasemmassa kädessä musta pohjainen tunnus, jossa on valkoisella kirjailtu SP. Sotilaspoliisi tiedän ja ajattelen tulevani samanlaiseksi joku päivä. Tarkoitus olisi päästä sotilaspoliisiksi ja erikoistua sotakoiran kouluttamiseen. Se olisi 9kk nakki ja puolella vuodella haluaisin päästä vaikka pioneerina, mutta jos vaikka sen koiran saisi lunastaa itselleen.
Punainen laukku roikkuu olalla kävellessäni ohjattuun suuntaan. Olen pakannut pari t-paitaa ja boksereita mukaan varmuuden vuoksi. Minut ohjataan yhdessä muiden tulevien varusmiesten kanssa luokkaan, jossa laukut tutkitaan huumekoirien avulla ja meiltä kerätään teräaseet pois. Täytämme jonkin kyselylomakkeen ja meidät ohjattaan omiin komppanioihin. ”Huoltokomppania”, luen ja pähkäilen, että onkohan sillä mitään merkitystä mihin komppaniaan menee jatkon suhteen. Niin ja olisikohan tupakavereina jotain tuttuja lukiosta tai vaikka Mellilästä ala-asteelta kun siellä viidennen luokan puoleen väliin olin. Minulle tuodaan jälleen uusi lappu ja kun olen sen täyttänyt minut ohjataan päällikön puheille. Kuulun kuulema 4. joukkueeseen, mitä lie tarkoittaa. Ai se on urheilujoukkue, hitsi niistä valitaan usein paljon aliupseereita, jotka joutuvat olemaan armeijassa vuoden.
Lopulta pääsen uuteen tupaan, joka sijaitsee kasarmin toisessa kerroksessa ja on ihan viimeinen tupa oikealla. Tupa numero 16 luen ja astun sisään. Ilokseni huomaan tuvassa olevan sama kaveri, jonka kanssa juttelin jonottaessa haastatteluun. Aliupseeri tenttaa muilta tietoa ja valitsen mukavalta näyttävän punkan. Korviin pistää alikin teitittely, sillä mehän olemme tulevia alokkaita ja hän on meidän esimies. Harmikseni ensimmäinen ihminen, johon tutustuin vaihtaakin tupaa, sillä hän on b mies. No ei voi mitään ja muut tupalaiset tuntuvat jotenkin sulkeutuneilta. Noo, huomenna se ruljanssi alkaa kun aloitamme armeijan tosissaan. Hmm herätys on kuulema jo klo 5:30 ja nukkumaan pitäisi mennä klo 22. Mitäköhän nukkumisesta tulee?!
Nämä mietteet ovat ensimmäiseltä päivältä ja ensimmäisiä kokemuksia, joita intti minulle antoi. Lähdin armeijaan tavallaan innokkaasti odottaen mukavaa kokemusta, kuitenkin takaraivossa ajatus pakkopullasta. Tärkeintä oli asennoitua oikein niin palvelus tulisi olemaan mukava.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti